maanantai 27. helmikuuta 2012

Nokian tuoreet julkistukset

Nokia 808 Pureview vaikuttaa varsinaiselta monsterilta luokassaan. Siinä on kyllä kamerapuhelinten äiti, 41 megapixeliä! Aikamoinen yllätys oli kun aamulla luki tuon megapixelilukeman. Erikoisinta laitteessa on sen Pureview-teknologia, joka käyttää pikseleitä varsin erikoisella tavalla. Tulee kyllä myymään tietyissä, tosin aika kapeissa kuluttajaryhmissä ylivoimalla sanoisin. Luulisin, että valokuvaajat yms. muut kameraa tarvitsevat valitsevat monet Nokia 808 Pureviewin. Toki, pääasiallisena kamerana kameraa työkseen käyttävät pitäytyvät varmasti järkkäreissään yms. Epäilen, että Nokia Pureview 808:sta ei tule suurta myyntimenestystä. Symbian-puhelin ja hinta 450€. Laitteen paksuus myös ajaa etenkin nuoria kuluttajia pois potentiaalisista ostajista. Saatan silti olla väärässä. Yllättävän moni älypuhelimen peruskuluttaja haluaa laitteeseensa hyvän kameran, ja kun on tarjolla tämän kaltainen huippukamera niin se voi kyllä yllättää myyntiennusteet. Myihän N8:kin oikeastaan pelkästään kameran turvin hyvin. Symbianin uusimmat versiot alkavat myös jo olla kilpailevalla tasolla, mutta monia kuluttajia varmasti arvelluttaa Symbianin jatko ja ylläpito. Voi olla, että kun käy puhelinliikkeessä kokeilemassa 808:n kameraa siitä tulee haluttu pakko-ostos. Kukapa ei haluaisi pitää taskussa (puhelinta)kameraa jolla saa otettua upealaatuisia kuvia missä ja milloin tahansa? Kamera kännykässä on jokatapauksessa jäätävä, myös muita media-ominaisuuksia löytyy kuten erinomainen äänentoisto. Nokian sivuilta löytyy myös 808:lla otettuja mallikuvia, upeita ovat kertakaikkiaan. Muitakin pikkuparannuksia näkyy olevan, esim. kuvan jakaminen somessa on ilmeisesti tehty entistä helpommaksi ja nopeammaksi. Hienoa nähdä, että Symbianinkin puolelta tulee jotain ainutlaatuista. Pureview teknologia Lumia-mallistossa kuulostaa kieltämättä kovalta yhdistelmältä, ja sitä ollaan lupailtu melko pian saatavaksi.


Nokia Lumia 610


Massamarkkinoita Nokia 808 Pureview tuskin tavoittaa kovalla menestyksellä, mutta Nokia Lumia 610 on sitten taas päivän julkistuksista se, jolla on myyntimäärissä mitattuna suuremmat mahdollisuudet. Puhelimesta löytyy Windows Phone 7.5 käyttöjärjestelmä, joissain lähteissä huhuiltiin myös Tangoa. Nokia Lumia 610 on se puhelin joilla houkutellaan erityisesti nuoria ja ensimmäisen älypuhelimen hankkivia kuluttajia. Povaan 610:sta jonkinasteista menestystä. Puhelimen hinta on ilmoitettu olevan vain 189euroa, lähtee hyvin asein taisteluun erityisesti halpa-Androidien kanssa. Puhelimen hinta ja helppokäyttöisyys varmasti houkuttelevat ensimmäisen älypuhelin ostavia kuluttajia. Puhelimessa on 5mpgx kamera salamalla, pari astetta huonompi prosessori kuin Lumia 800:ssa ja Lumia 710:ssa, mutta vaikuttaisi silti toimivan sulavasti (ainakin tarpeeksi sulavasti) ja nopeasti. Puhelin on myös ohut ja varmasti monien erityisesti nuorien mielestä houkuttelevan näköinen, saatavilla useissa eri väreissä. Puhelin näyttö on isohko 3,7 tuumaa ja näyttöä reunustaa metallinen look.

Lisäksi Nokia ilmoitti tuovansa Lumia 900:sen muillekin markkinoille kuin vain USA:lle.

''Palkittu, ensimmäinen LTE-Nokia Lumia 900 -älypuhelin tulee saataville maailmanlaajuisesti. Monipuolinen älypuhelin tulee olemaan tarjolla valkoisena, syaanina (sinivihreä) ja mustana. Puhelin käyttää Dual Carrier HSPA -teknologiaa, jonka avulla sen tiedonsiirtonopeus on jopa 42,2 Mbs.''
Nopeudet näyttäisi olevan Lumia 900:ssa edelleen kunnossa, vaikkakin LTE-teknologian saatavuus eri maissa on mitä on, mutta akku on käyttöajaltaan Nokian mukaan paras Nokialta. Ilmeisesti älypuhelinkategoriassa/Lumia-ryhmässä tarkoitetaan?

Lisäksi Nokia julkisti kolme halvemman kategorian Asha-puhelinta, pääasiassa kehittyville markkinoille.

Hyviä uudistuksia mielestäni, löytyy vähän jokaiseen hintakategoriaan, toisaalta enemmänkin olisi voinut tulla. Mielestäni silti ihan mukava jatko, ja mielenkiinnolla odotellaan jälleen kriitikoiden arvioita malleista, erityisesti Lumia 610:sta. Elop sanoi myös että Lumia puhelinten myynti Yhdysvalloissa on jopa ylittänyt odotukset. Hienoja merkkejä ja edistystä Nokian tuskaisella taipaleella kohti takaisin kännykkämaailman kärkeen.

Nokian kurssi on kuitenkin kuutisen prosenttia laskussa nyt, tosin tuo lasku kattaa sitten perjantaisen nousun. Sijoittajia ei silti tuntunut julkistukset innostavan, kenties sijoittajat toivoivat enemmän julkistuksia. Sijoittajat ilmeisesti halusivat enemmän ja suurempaa. Itse pidän linjasta, jota Elop on ajamassa Nokiaan. Eli vähemmän on enemmän mitä tulee uusiin tuotelanseerauksiin. Nokiallahan on aikaisemmin ollut iso liuta erilaisia malleja joista vain harvoista tuli varsinaisia myyntimenestyksiä. Uudella lanseeraustyylillä on monia etuja, kuten mallikohtainen parempi panostus esim. markkinointi-puolelta. Mitä teiltä jäi päivän julkistuksista mieleen?

perjantai 17. helmikuuta 2012

Kukon näkemystä: Exel Composites & tilinpäätöstiedote

Exel Composites on kirjoittaman salkun suurin sijoitus markkinahinnalla mitattuna (noin 20% salkun arvosta). Exel Composites on houkutellut salkkuun pääasiassa loistavalla kannattavuudella, aina vaan parantuvalla vakavaraisuudella sekä kasvuluvuilla. Yhtiö on tappiollisesta urheiluliiketoiminnasta luopumalla saanut alulle jo monta vuotta jatkuneen loistavan trendin, jossa yhtiön kannattavuus, vakavaraisuus ja liikevaihto ovat kasvaneet upeasti. Liikevaihto on kyllä ottanut epävarmoilta markkinoilta välillä osuumaakin, mutta palannut aina markkinoiden järkiinnyttyä takaisin kasvulukemiin.

Exelin tuotteille on kysyntää, niitä käytetään muun muassa rakentamisessa, energia,-sähkö ja paperiteollisuudessa. Exelin tuotteiden kysynnän kasvua ajaavia asioita ovat muun muassa ympäristötietoisuuden kasvu, tuotteiden ylivertainen kestävyys sekä toimivuus. Uusia innovaatioita komposiitista tulee jatkuvasti. Asiakkaiden kanssa kehitettyjä sovelluksia on jo yli 1000, ja Exel jatkaa asiakaslähtöisen myynnin kehittämistä entisestään. Hyvä juttu.

Osakkeen arvostus on pitkään ollut alhainen P/E-luvulla mitattuna, ja kurssi on korjannut ylöspäin jo viimeiset kolme vuotta. Nousuvaraa löytyy mielestäni silti rutkasti enkä täten ole näillä näkymillä myymässä osakkeitani.

Yhtiön voi olettaa hyvän taloudellisen asemansa turvin tekevänsä yritysostoja, pultruusiomarkkinat ovat kovin hajanaiset vielä ja yhdentymistä tulee tapahtumaan. Alan markkinajohtajana Exel Composites on varmasti aktiivisena pelurina mukana.

Tilinpäätöstiedote tuli myös tänään Exeliltä, oman pääoman tuotto oli edelleen erinomaisella tasolla 14,9%, tosin siinä on pudotusta vuoden takaiseen, osa selittyy tietysti myös omavaraisuuasteen nousulla. Omavaraisuusaste on noussut 61,6%:ttiin, nettovelkaisuus on miinuksen puolella. Liikevaihto oli 19,3milj.euroa viimeisellä neljänneksellä liikevoiton ollessa 1,8milj.euroa. Loppuvuodella heikentynyt taloudellinen tilanne markkinoilla näkyi näin myös Exelissä. Tuttuun tyyliinsä Exel Compositesin johto ei maalaile erityisen ruusuisia tulevaisuuden näkymiä, vaan suhtautuu varauksella tulevaan.

Riskitekijöitä löytyy esimerkiksi heikentyvä taloudellinen tilanne markkinoilla,valtiovallan sääntely, kuten EU:n kiinalaiselle lasikuidulle asettama polkumyyntitulli on jo osoittanut ja haitannut yhtiön tuloksentekoa. Yhtiö kuitenkin on tehnyt toimenpiteitä asian eteen, muun muassa nostamalla tuotehintoja ja etsimällä uusia raaka-ainelähteitä. Muita riskitekijöitä ovat muun muassa erilaiset raaka-aineiden ja energiakustannusten nousu.

Osinkoa yhtiö jakaa 50senttiä osakkeelta, joka on aika tuhtia. Tuolla osingoilla Exel Composites näyttäisi kipuavan minun salkussani suurimmaksi osingon jakajaksi tänä keväänä.

Kaikenkaikkiaan hyvältä näyttää edelleen Exel Compositesin ja osakkeen kehityksen kannalta.

Tuore tilinpäätöstiedote tästä.
Jos kyseinen yhtiö on vieras, suosittelen tutustumaan. Exel Compositesin sijoittajasivut.

torstai 9. helmikuuta 2012

Stockmannin tilinpäätöstiedote

Tänään tuli julki Stockmannin viimeisen neljänneksen lukuja ja koko vuoden tilinpäätöstiedote. Kurssireaktio oli ehkä yllättävänkin positiivinen, tällä hetkellä Stockmannin vaihdetumpi B-osake näyttää +11,56% tältä päivältä. Paneudutaan hieman lukuihin.

Stockmann iski pöytään kaikkien aikojen liikevaihtonsa, joka oli 2005,3milj.euroa vuodelta 2011. Kasvu jatkui hyvänä erityisesti ulkomailla, Venäjällä ja Baltiassa. Ruotsissa vuodesta 2012 on odotettavissa parempaa kuin 2011, hankintakapasiteetit Kaukoidän hankintamarkkinoilla ovat Stockmannin mukaan helpottuneet sekä raaka-aineiden että hankintahintojen hinnat ovat nyt tasaantuneet.

Myyntikatteet saivat osumaa pääasiassa hankintahintojen hintojen noususta, mutta jatkossa tämän ei pitäisi olla ongelma.

Seppälän liikevaihdon kasvulukemat olivat aika kovia, tammikuussa peräti 18,7% yhteensä. Lindex samalla ajalla 7,5% ja tavarataloryhmä 9,9%.

Näkymät ovat vielä toki epävarmat, niinkuin vähän kaikilla yhtiöllä, johtuen talouden jatkuvasta epävarmuudesta ja euroopan velkakriisin ratkaisemis-kysymyksestä johtuen. Hyvällä talouskehityksellä Stockmann kuitenkin ohjeistaa liikevaihdon ja liikevoiton kasvavan tänä vuonna.

Osinkoa on luvassa joidenkin pettymykseksi vain 50snt per osake, mutta minusta tuo on ihan järkevä ratkaisu jättää hieman rahaa jakamatta niin saadaan paremmin strategiakausi aluille eikä anneta velkaantumisasteen nousta.

''Tavoitetasomme on vuoden 2011 tulosta selvästi korkeammalla ja tähtäämmekin
pidemmällä aikavälillä merkittävään tulosparannukseen.''

Jo nyt saimme selviä viitteitä Stockmannin tulospotentiaalista vaikka strategiakausi on vasta aluillaan. Konsernin liikevaihto kasvoi 8.5% vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä, liikevoiton myös kasvaessa 48,5milj.e.(2010)  ->  59,3milj.e.(2011). Venäjältä on luvassa hyviä kasvulukuja jatkossakin, ainakin jos raaka-öljyn hinta ei laske merkittävästi. Nyt sitten tärkeintä on saada kannattavuusluvut mahdollisimman korkeiksi, niin saadaan hyvin kannattava ja kasvava osingon maksaja Stockmannista kasattua. :)

Stockmannin tilinpäätöstiedote kokonaisuudessaan.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Nokia Lumia 800 - ensivaikutelmat

Tuli sitten hankittua tuo Nokia Lumia 800, ja on pakko myöntää olevani hyvin vaikuttunut. Vaikka blogin aiheena onkin osakesijoittaminen, niin liittyyhän Nokia Lumia 800 hyvin tärkeästi Nokiaan, joten ajattelin kertoa omat näkemykset laitteesta.

Puhelin toimii todella sujuvasti, näyttää upealta ja tuntuu hyvältä kädessä. Entisenä kännykkänä toimi melko peruspuhelin, eli Nokia X3-02. Erityisen vakuuttavaa tekoa on Lumian näyttö joka on varustettu muunmuassa Nokian ClearBlack-teknologialla, eli mustat värit ovat todellakin mustia, eivätkä vähän harmahtavia. Lisäksi näyttö on reunoilta kaarevaa, omaa myös Gorilla Glass-teknologian eli se on naarmuja-hylkivää. Avaimilla hieman testailinkin jo, ei naarmuja.


Ensi tunnelmat puhelimesta ovat upeat, erityisesti puhelimen/käyttöjärjestelmän helppokäyttöisyys ja nopeus, hienon ulkonäönsä ja näytönsä lisäksi ovat ne jotka kerää suurimmat kiitokset minulta näin ensivaikutelmilla. Kameraa en ole juuri päässyt testailemaan, mutta se vaikuttaisi hyvältä. Ei N8-veroiselta ilmeisesti kuitenkaan.

Muun muassa Windows Live Messenger ja Facebook-integraatiot Ihmiset-hubissa on mielestä erittäin onnistunut, se toimii jouhevasti, voin selailla vaikka IE:llä internettiä samalla kun olen kirjautunut näihin viestintäpalveluihin(Messenger, Facebook) tai/ja kuunnella musiikkia niin halutessani. Viestit tulevat näkyviin näytön yläosaan joten voin siitä lukea suoraan, tai klikata sitä ja nähdä viestin kokonaisuudessaan (jos on pitkä viesti) ja vastata välittömästi, sitten taas jatkaa missä olin. Nopeus ja vaivattomuus on sanoja joilla kuvailisin Lumian käyttämistä.

Puhelimesta löytyy myös Microsoft Office-ohjelmia, joihin pitää tutustua vielä tarkemmin. Sähköposti-toimintokin toimii parhaiten mitä olen nähnyt puhelimissa.

Huonoina puolina en ole juuri muuta vielä löytänyt kuin tuo usb-lataus kansi, joka on kovin heiveröisen oloinen. Lisäksi sovelluksia on Marketplacessa ilmeisesti kovin vähän, itse en pidä sitä silti suurena puutteena kun noita sovelluksia ei edellisissäkään puhelimissä juuri tullut käytettyä. Sovelluksia kaipaaville vaan tiedoksi, olen kuitenkin joitain sovelluksia jo ladannut ja ne näyttävät Windows Phone 7.5- käyttöjärjestelmässä yksinkertaisen tyylikkäiltä, ja toimivilta. TuneInRadio on tämän hetken oma suosikki-sovellus. Akku on myös kulunut aika nopeasti, mutta olen käyttänyt sen verran aktiivisesti laitetta että ei se ihmekään ole. Kyllä se ainakin 2 päivää pitäisi kestää vähäisellä käytöllä.

Kysymyksiä Lumiasta? Heitä kommentti!


Lumialla otettuja kuva (en koskenut asetuksiin, vaan oletusasetuksilla kuvailin hieman testiksi.)



torstai 2. helmikuuta 2012

Rautaruukin vuoro

Tänään oli jälleen monia tulosjulkistuksia pörssiyhtiöillä, niistä Rautaruukin, jota löytyy kirjoittajan salkusta, tilinpäätöstiedotteeseen nopea pieni katsaus.

2011 viimeisellä neljänneksellä liikevaihto kasvoi 12%, mutta liikevoitto oli -40meuria tappiolla, tulos ennen veroja -50meur. Tilausten kasvu oli vain 1%.
Koko vuonna 2011 liikevaihto kasvoi 15%, tulos ennen veroja 22meuria voitollinen.
Tilaukset koko vuotena kasvoi 15% -> viimeisellä neljänneksellä vain 1% kasvua edellisvuoteen.

''Arvio vuoden 2012 taloudellisesta kehityksestä
Liikevaihdon vuonna 2012 arvioidaan kasvavan noin 5 prosenttia. Vertailukelpoisen liikevoiton arvioidaan paranevan vuoteen 2011 verrattuna.''

Huonoa tulosjulkistuksessa oli:
- Tilausten kasvun hidastuminen loppuvuonna
- Velkaantuminen (omavaraisuusaste/nettovelkaantumisaste silti vielä erinomaisella/hyvällä tasolla.)
- Alhainen käyntiaste
- Korkeat raaka-ainekustannukset

Hyvää:
- Uusille markkinoille levittäytyminen etenee mukavan oloisesti
- 2012 näyttää lupaavammalta kuin 2011 näytti, ottaen huomioon kuitenkin mahdolliset lisääntyvät epävarmuudet markkinoilla

Kannattavuuden selvää parannusta odotellaan, muutoin ihan ok tulos vaikeissa markkinoissa jälleen kerran. Mitään erityisen hyvää vuotta ei ole ilmeisestikään odotettavissa Rautaruukin osalta tänäkään vuonna.

Osinkoa hallitus esittää jaettavaksi 50senttiä per osake. Osinkotuotoksi nykyhinnalla muodostuisi 5,8%. Kirjoittajan salkussa oleville ruukeille tuo % on 7,1%. Mukava osinko, kelpaa kyllä.

Rautaruukin tilinpäätöstiedote kokonaisuudessaan TÄTÄ klikkaamalla.

Blogin sisältöä ei pidä käsittää sijoitussuosituksiksi tai sijoitusneuvonnaksi. Blogin kirjoittaja ei vastaa blogisisällön perusteella tehdyistä tai tekemättä jätetyistä päätöksistä millään tavoin.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Muutoksia salkussa

Tänään päätin ostaa Panostajaa, jolta kerkesi juuri pääomanpalautus irtoamaan. Pitkään harkitsin Takoman ja Panostajan välillä, mutta päätin sitten ostaa ne Panostajat takaisin jotka myin viime syksyllä. Panostajan tytäryhtiöistä erityisesti Flexim Security, Kopijyvä, Takoma ja Heatmasters innostivat. Uskon näiden yhtiöiden tulevaisuuden olevan hyvä ja tuovan Panostajan omistajille lompakon täytettä aikanaan erityisesti irtaantumisvaiheessa.

Miksi Panostaja eikä Takoma? No, mietin että Takomaa on jo tarpeeksi paljon salkusta, Panostajalta odotettavissa parempaa pidemmän aikavälin osinkotuottoa (tiedä sitten millaiseksi Takoman osinkopolitiikka muuttuu kun yhtiö kasvaa tavoitteisiinsa) sekä kun Panostaja on Takoman suurin omistaja niin sataa Takoman mahdollinen nousu myös Panostajan laariin, pienemmällä riskillä kuin suoraan Takomaan sijoitettaessa.

Takomaan voidaan sijoittaa lisää sitten kun Takomalta tulee niitä näyttöjä, osakkeen hinnan vielä ollessa alhaisissa lukemissa.

Salkun prosenttiosuudet ovat nyt seuraavanlaiset:

Exel Composites  19,20%
Nokia  16,68%
Panostaja  15,37%
Stockmann  12,56%
Rautaruukki  11,22%
Takoma  11,01%
Ixonos  10,51%