Strategia

Tähän tarkoituksena avata minun sijoitustrategiaani. Lista ei ole vielä täydellinen, kirjoittelin illan kuluksi joitain asioita mitä mieleen tuli.

Osakesalkun osakkeet koostuu (ainakin vielä) Helsingin pörssin osakkeista. Ulkomaalaisista pääasiassa pohjoismaalaisten osakkeiden ostaminen on ollut harkinnassa, mutta se on vielä enemmänkin tutkimusvaiheessa. Osakerahastoja saattaa välillä salkusta löytyä mikäli koen sen olevan sinne tarpeellinen. Osakerahastoista esimerkiksi Venäjä-rahastoa on löytynyt, jotta pääsin ottamaan paremmin hyödyn Venäjän osakemarkkinoiden nousupotentiaalista.

Numeerisena tavoitteena on päihittää OMXH Capped-indeksi pitkällä aikavälillä, kuukausikatsauksissa olen ilmoitellut myös kuukausittaisia vertailuja, mutta päätähtäin on vuosissa. Kuukausittainen katsaus arvonkehitykseen on enemmänkin sen takia, että voidaan havannoida salkun kehityksen olevan oikeasuuntainen. Jos tulee joitain kuukausia peräkkäin jossa indeksi on voittanut, on syytä miettiä miksi näin oli ja mitä pitäisi tehdä, että tavoitteeseen ylletään.

Salkun yhtiöistä tällä hetkellä on monet varsin pitkän aikavälin tähtäimellä olevia sijoituksia, Takoma, Ixonos, Nokia näistä muutamia mainitakseni. Lyhyellä aikavälillä en odota tuottoa näistä, mutta pitkällä aikavälillä uskon sen olevan kannattavaa.

Pyrin pitämään valittujen yhtiöiden osuudet salkusta hyvin hajautettuina, eli koitan olla päästämättä jonkin osakkeen osuutta salkusta liian suureksi. Tällä hetkellä kaikki ovat enemmän tai vähemmän alle 20% osuudella salkun arvosta.

Helsingin pörssin osakkeet ovat siis valittu sijoituskohteiksi. Sieltä koitan löytää mielestäni aliarvostettuja osakkeita. Tällä hetkellä salkusta löytyy monia pieniä yhtiöitä, joiden vaihdon vähäisyyskin voi johtaa aliarvostukseen. Pitkällä aikavälillä uskon asian korjaantuvan. Syy miksi salkkuun on päätynyt kohtuu monta pientä yhtiötä voi olla siinä, että pienet yhtiöt eivät kiinnosta sijoittajia ja täten arvostus ei välttämättä ole ihan kohdallaan. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon salkun suurin sijoitus, eli Exel Composites, joka on korjannut kurssiaan jo viimeiset kolme vuotta. Stock pickingia siis.

Sijoitan mieluummin pitkään kannattaneen yrityksen toimintaan, kuin heikon kannattavuuden firmaan. Kannattavuus on tärkeä mittari. Pitkään kannattavien yhtiöiden lomaan ostan myös heikommin kannattavia, joilla on potentiaalia nousta kannattavaksi, pienen raketoinnin saattelemana. Salkusta löytyy nyt näitä heikon kannattavuuden firmoja, esimerkiksi Takoma on sellainen. Takomalla on potentiaalia vielä nousta kannattavaksi firmaksi ja tehdä yllätys, enhän siihen muuten sijoittaisi penniäkään.

Muita tärkeitä mittareita ovat esimerkiksi yhtiön omavaraisuus/vakaraisuus, velkaantuneisuus, kasvu, tulevaisuuden näkymät ja maksuvalmiuskin. Itse osakkeen arvonmääritykseen ovat pääasiassa P/E-luku, myös P/B sekä P/S-lukuja tulee tutkiskeltua, niissä pitää vaan olla tarkkana, että osaa paneutua lukujen taakse. Toimialavertailu yksi tärkeistä avainsanoista tässä vertailussa.

Toimialahajautus pitää muistaa, tällä hetkellä salkun yhtiöt ovat kohtuullisen hyvin hajautetut toimialoittain.

Ajallinen hajautus on tärkeää. Tarkoituksena on pyrkiä havainnoimaan milloin on pörssin pitkäaikainen noususuhdanne kääntymässä/kääntynyt pitkäaikaiseksi laskuksi ja myymään vaikka laskua olisi jo jonkin verran takana. Tarkoituksena on ostaa takaisin kun näyttää siltä, että osakkeet alkavat jälleen nousta, tai kun  lasku on stabiloitunut. Näin pääsääntöisesti. Täten pyrin minimoimaan tappiot ja maksoimaan voitot. Tappiolla saa, ja monesti myös kannattaa myydä. Osakekurssien ollessa laskusuhdanteessa täytyy pystyä myymään osakkeet, eikä jäädä odottamaan, että kyllä ne kohta alkaa taas nousta. Niinhän ne alkaakin, mutta miksi olla laskun ajan mukana?

En sijoita tiettyä summaa kuukaudessa, opiskelija kun olen ja vielä vailla töistä tulevaa tuloa.

Joitain Kukon teesejä salkun rakentamiseen:
Salkusta täytyy löytyä: osinkoyhtiöitä, kasvuyhtiöitä, suhdanneriippuvaisia sekä päinvastoin, hyvän kannattavuuden yhtiöitä, mutta myös ainakin yksi ns. käänneyhtiö, sekä hajautusta toimialoittain, ajallisesti ja maantieteellisesti.

Nämä tietysti kunkin riskinsietokykyyn ja tavoitteisiin sopeutettuna.

Maantieteellinen hajautus menee myös osittain sillä, että salkun yhtiöllä on toimintaa erimaissa, vaikka itse pääkonttorit löytyisivätkin Suomesta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti