torstai 24. tammikuuta 2013

Nokian tilinpäätöstiedote

Pikainen näkemys mitä tilinpäätöstiedote piti sisällään. Ei täysin kattava, mutta joitain asioita jotka sieltä huomasin.

Eli osinkoa ei jaeta, joka on mielestäni perusteltua. Kassa pidetään paremmin kuosissa, eikä minua harmita vaikkei osinkoa jaeta. Ei Nokian osinkotuotot ole ennenkään erityisen hyviä ollut. Tässä Nokian tilanteessa on ihan sopiva ettei osinkoa jaeta. Nettokassa vahvistui edelliseen neljännekseen verrattuna 800 miljoonalla eurolla, mikä oli varsin hyvä uutinen. Nokian kassan tilannetta tässä arveltiin, koska aiemmin ilmoitetussa positiivisessa tulosvaroituksessa se jätettiin mainitsematta. Nettokassan suuruus siis 4,36mrd.e., brutto 9,9mrd.e. Muutenkin Nokia on heittänyt sen verran paljon työntekijöitä pihalle, että osingon jakaminen tänä vuonna ei kuulostaisi hyvältä.

Tulos siis ylitti odotukset. Liikevoittoprosentti(ei-IFRS, ei siis pidä sisällään kertaluontoisia eriä) nousi viime neljänneksen tappiollisesta -7,4 prosentista aina 1,3 prosenttiin. Liikevaihto nousi edellisestä neljänneksestä 11 prosenttia. Toki pitää huomioida kausiluontoisuus, eli joulumyynti sattui tälle Q4-osavuodelle.

Aluekohtaisesti Nokian Devices and Services yksikön liikevaihto romahti Kiinassa, ja laski myös Euroopassa verrattuna vuoden takaiseen, mutta kolmannesta neljänneksestä kuitenkin nousi. Tämä lienee tärkeintä havainnoida, että Nokialta tulee lisää näitä uuden kasvun merkkejä. Kovin lasku siis näyttäisi olevan ohi ja nyt saamme jatkossa edeltävästä osavuosikatsauksesta parempia tuloksia, toivottavasti. Nokian yhdellä tärkemmistä markkinoista, USA:ssa Nokia onnistui nostamaan liikevaihtoaan kolmannesta neljänneksestä peräti 444 prosenttia.

Älypuhelinten keskimääräinen hinta nousi jälleen reippaasti. Lumioita myytiin 4,4milj. kpl viimeisellä neljänneksellä.

Mutta kurssi kuitenkin laskenut tähän mennessä tänään 4.99 prosenttia. Miksi näin? Kyseessä saattaa olla shorttareiden yritys kurssin laskemiseksi, se että sijoittajat olisivat halunneet osinkoa, tai että kurssiin oli ladattu hieman parempia odotuksia. Tai vaihtoehtoisesti jokin muu. Osingonjaon sijaan on tärkeämpää, että Nokian strategiamuutoksen läpivieminen onnistuu. Minä olen melko tyytyväinen osavuosikatsaukseen.

Tarkemmat tiedot löydät itse osavuosikatsauksessa, tätä linkkiä klikkaamalla.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Päivitystä

Tehdäänpäs vähän päivitystä salkun tilanteeseen ja lähiajan sijoitussuunnitelmiin.

Nokia 48,3%
Exel Composites 24,55%
Stockmann 19,86%
Ixonos 6,53%

Siinä osuudet osakesalkun arvosta. Nokia noussut kattamaan jo lähes puolet salkun arvosta, mikä on paljon. Salkun osakkeista vain Ixonos on ollut myyntiuhan alla minun salkussani. Hajautus on hujennut, osin tarkotuksellakin hyvin pieneksi. Osittain hajautuksen hupeneminen kertoo myös siitä, että usko osakemarkkinoihin laski EU:n velkaongelmien sekä muiden riskien myötä. Tällä hetkellä ei myöskään ole juuri ylimääräistä jota sijoittaa, jotenka hajautus tuosta tuskin paranee lähiaikoina. Osittain myös tämän vuoksi blogikirjoitusten määrä on ollut vähäinen, kun ei juuri ole ylimääräistä sijoiteltavaksi tällä hetkellä.

Tällä viikolla huomio kiinnittyy tietysti Nokiaan, joka julkaisee tilinpäätöstiedotteen, sisältäen tietysti viimeisimmän osavuoden tulokset. Nokia jo antoi positiivisen tulosvaroituksen, joten osittain osaamme odottaa jo mitä tuleman pitää mutta paljon mielenkiintoa torstaille silti on luvassa. Esimerkiksi miten on kassan tilanne, siitä Nokia ei kertonut vielä mitään.